Metrolla Hortasta vall d`Hebroniin. En ollu ennen käynyt ja ainoa tavoite oli etä niin korkiille ku jaloista pääsee !
 |
| alkumatkasta. |
 |
| mirri talonvahtina |
 |
| siellä mä yksin hiippailin korkealla. pelotti kun oli syvä rotko vierellä. |
 |
| Aika lähelle pääsin mutten ihan kuitenkaan... |
 |
| Tuolta kolosta mä tulin... ja ylemmäs jatkoin. Päädyin autotien varteen. |
 |
Hei joskohan täältä suunnasta pääsis joskus alaskin.! IHANA TALO!
|
Jaksoin kävellä yllättävän korkeelle ihan omilla koivilla... en olis uskonu :D ja moni muukaan varmaan ku toi kävely ei oo yleensä mun lempipuuhaa. Siellä oli ihanat maisemat ja helppo hengittää. Tahtoo takasin vielä joskus, Toi puutarha näytti ihanalta, sinne taitoisin vaikka helpx hommiin. Talon ohittaessani vanha mies puhui mulle luultavasti katalaania, josta en tajunnu sanaakaan. Naurahti ja taputti olalle ja jatkoi matkaansa.
välillä isoa tietä pitkin kulkiessa muistelin niitä vuoristoteitä joilla oon pienenäkin menny jotka jatkuu jatkuu ja jatkuu, että pääsenköhän mää ikinä alas täältä. siellä tuli sitten pieni kuja alemmas joka johdatti mut outoa reittiä pitkin takasin sinne mistä lähinkin... Oli voittaja fiilis <3
 |
| ja semmonen oli ilmekin |
Aurinko alkoi laskemaan ja istahdin näköalapaikalle syömään herkkusalaattini ja pistin lisää vaatetta niskaan kun alkoi viluttaa.
Minä, pieni suuri seikkailija.
